Sydänten kirkko

Mark. 13:33–37

Jeesus sanoo:

    ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”

Rakkaat kristityt.

Tänään olemme kokoontuneet viettämään valvomisen sunnuntaita. Se on kirkkovuoden toiseksi viimeinen pyhä. Viikon päästä vietetään Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita eli tuomiosunnuntaita. Ja sen jälkeen kirkkovuosi käynnistyy taas alusta, kun vietämme ensimmäistä adventtia ja laulamme hoosiannaa.

Tänään juhlistamme aivan erityisesti 220-vuotiasta Nivalan kirkkoa, jonka tunnette myös Pyhän sydämen kirkkona vuodesta 2021 lähtien. Kirkkovaltuuston päätöksen mukaisesti annoin tuon nimen tälle kauniille kirkolle kirkon uudelleen käyttöönoton juhlamessussa toukokuussa 2021 peruskorjauksen jälkeen.

Pyhän sydämen kirkko -nimitys perustuu tämän kirkon puurakenteissa ja kynttilälampeteissa oleviin lukuisiin sydämenmuotoisiin kaiverruksiin. Pyhä sydän viittaa rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen sovitustyöhön. Hänen sydämestään vuosi veri, jotta meillä olisi iankaikkinen toivo. Jeesus antoi henkensä, jotta meillä olisi sovitus synneistämme. Tämä Pyhän sydämen kirkko on siis vahvasti Kristus-keskeisen sanoman kirkko. Täällä armon sanoma on kaikunut sukupolvien ajan. Täällä moni on saanut kokea Jumalan rakkauden kosketusta.

Tämä kirkko on sydänten kirkko monessa muussakin mielessä. Tämä kirkko on teille seurakuntalaisille todella rakas. Tässä mielessä se on teidän ”sydänten kirkkonne”. Kuinka monien nivalalaisten sukupolvien elämää tämä kirkko onkaan nähnyt kuluneina 220 vuotena? Kuinka monenlaisia tunteita te nivalalaiset olettekaan tunteneet tässä kirkossanne! Vaikkapa ristiäisissä, konfirmaatioissa, avioliittoon vihkimisissä tai hautajaisissa. Joulun pyhinä tai arkisempina kirkkovuoden pyhäpäivinä. Olemme nyt siis nivalalaisten ”sydänten kirkossa”.

Teillä tänäänkin messuun tulleilla on omat muistonne ja kokemuksenne tästä kirkosta. Minäkin olen vuosikymmenien varrella kuullut runsas vuosi sitten edesmenneeltä apeltani paljon muistoja tähän kirkkoon liittyen. Hän eli lapsuuttaan ja nuoruuttaan täällä Nivalassa kirkon lähellä Peltoniemen talossa ja Osuuskaupan eli Osulan yläkerrassa, jossa perhe asui äidin työn vuoksi. Appeni Paavon mieleen oli erityisen vahvasti jäänyt, kuinka hän nuorena poikana oli polkemassa urkujen palkeita kanttorin säestäessä seurakunnan veisuuta. No, tämä on vain yksi muisto tästä kauniista kirkosta. Teillä jokaisella on omat tärkeät koetut hetket korikirkossanne.

Rakkaaseen kotikirkkoon on kokoonnuttu myös historian käännekohdissa. Erityisesti kriisiaikoina tämä kirkko on ollut kuin turvasatama, jonka suojiin on sankoin joukoin tultu. Täällä vietettiin sankarivainajien hautajaisia viime sotien aikana. Täällä, kotikirkossaan, senaattori Kyösti Kallio piti kuuluisan sovintopuheensa vuoden 1918 sodassa jakautuneelle Suomelle. Ja täällä Nivalan kirkossa presidentti Kyösti Kallion kuoleman jälkeen pidettiin muistojumalanpalvelus joulukuun 30. päivänä 1940. Kirkko oli viimeistä sijaa myöten täynnä ja ylikin.

***

Tämän sunnuntain aiheena on siis valvominen. Aihe kutsuu meitä pohtimaan, millaista hengellinen valvominen oikein on olemukseltaan. Mitä yhteistä sillä on tavallisen valvomisen kanssa? Tehän tiedätte, millaista on yrittää pysytellä hereillä, kun uni meinaa väkisin tulla silmään.

Joskus valvominen voi olla todellista taistelua unta vastaan. Minulle itsellekin saattaa pitkän työpäivän jälkeen käydä niin, että yritän iltauutisten jälkeen vielä lukea kirjaa tai kuunnella äänikirjaa. Silmät vain niin sanotusti alkavat lurppasemaan. Silloin saatan kuulla vaimoni kysymyksen, että ”nukutko sinä”. Ja hän jatkaa, että menehän jo siitä vuoteeseen, muuten et saa yöllä unta, jos kovin pitkään siinä torkut.

Onko myös hengellinen valvominen samankaltaista kamppailua uneliaisuutta vastaan? Onko se yritystä pysyä tahdon voimalla hengellisesti hereillä? Näihin kysymyksiin saamme vastauksia pyhäpäivän raamatunteksteistä.

Päivän evankeliumissa Markuksen evankeliumista Jeesus kehottaa pitämään varansa. Jeesus siis sanoi: ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee.” Ja Jeesus sanoi, että ovenvartijan tehtävänä on valvoa. Sillä emme tiedä, koska talon herra tulee, illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa.

Kristittyinä meidän osamme on se, että emme tiedä hetkeä. Kautta aikojen on ollut erilaisia maailman lopun ja Kristuksen toisen tulemisen ennustelijoita – ja sillä pelottelijoitakin. Kai nuo kertovat siitä, että ihmisellä on niin suuri halua ja tarve tietää ja hallita asioita. On vaikea nöyrtyä sen edessä, että elämässä on paljon asioita, joita emme tiedä tai hallitse.

Näihin asioihin kuuluu myös Kristuksen toisen tulemuksen hetki. Emme myöskään tiedä omassa elämässämme, kuinka pitkään meille suodaan elämän päiviä. Meidän on ihmisinä ja kristittyinä suostuttava elämään sen rajallisen tiedon varassa, joka meille on annettu. Juuri siksi meitä kutsutaankin elämään kristittyinä sillä tavalla valvoen, että olemme valmiita joka hetki kohtaamaan Vapahtajamme ja kohtaamaan oman elämämme rajallisuuden.

Hengellinen valvominen on yksinkertaisesti sitä, että panemme – oman itsevarmuutemme sijasta – toivomme elämässämme Jumalan varaan. Hengellistä nukahtamista on puolestaan se, että alamme kuvitella, ettemme tarvitse Jumalaa; että tulemme kyllä omillamme toimeen tilanteessa kuin tilanteessa.

Hengellinen valvominen on siis elämänsä rakentamista Kristus-perustukselle. Apostoli Paavali sanookin 1. Korinttilaiskirjeessä: ”Muuta perustusta ei kukaan voi laskea”. ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3: 11)

Hengellinen valvominen ei siis ole jännittynyttä tulevien vaiheiden ja käänteiden odotusta. Hengellinen valvominen ei ole pingoittunutta yritystä pysyä valveilla. Pikemminkin oikea hengellinen valvominen on lepoa Kristuksessa. Se on armon varassa elämistä. Se on sitä, että annamme armon sanan tulla todeksi omassa elämässämme.

Uskomme mukaan kaikki hyvä lähtee Jumalasta. Jumala on ensin rakastanut meitä. Jumala on antanut meille elämän. Jumala on tullut meitä lähelle Jeesuksessa Kristuksessa. Meidän osamme on ottaa vastaan Jumalan armo ja rakkaus. Tai joidenkin kirkon opettajien mielestä oikeastaan vielä vähemmän: Nimittäin että osamme on olla estämättä, että Jumalan armo pääsee vaikuttamaan meissä.

Tätä taustaa vasten hengellistä valvomista voisi kuvata tietoisuudeksi Jumalan armon vaikutuksesta meissä. Tietoisuudeksi siitä, että elämämme rakentuu Jumalan armon varaan. Valvominen on siis hereillä olemista Jumalan armon varassa.

***

Armo kuuluu paitsi hengelliseen niin myös maalliseen elämään. Jumalan armon kokemuksen tulisi herättää meissä halua olla armollisia toisiamme kohtaan ja katsoa toisiamme armollisin silmin. Jumalan armon ei ole tarkoitus jäädä pelkäksi oman mielen sisäiseksi peliksi.

Armon kuuluu myös todella muuttaa meitä. Meidän on tarkoitus kasvaa armon varassa. Ja armoa tarvitaan myös kaikkialla siellä, missä ihmiset tulevat yhteen. Sitä tarvitaan myös yhteiskunnassamme ja poliittisessa päätöksenteossamme. Sitä tarvitaan myös vaikkapa sosiaalisessa mediassa, jossa kielenkäyttö toisia ihmisiä ja toisella tavalla ajattelevia ihmisiä kohtaan saattaa äityä todella rumaksi. Meillä kaikilla olisi paljon parempi elää, jos Jumalan armo saisi synnyttää meissä armollisuutta toinen toisiamme kohtaan.

Kyösti Kallion viisaat sanat vuoden 1918 sodan jälkimainingeissa täällä Nivalan kirkossa ovat jääneet elämään osoituksena hänen armollisesta ja viisaasta näkemyksestään, kuinka yhteiskuntaa ja Suomea vain voidaan rakentaa. ”Ennemmin aina armo kuin kosto”, Kyösti Kallio sanoi. Koston mielialalle ei pidä antaa valtaa. Armon kautta, oikeudenmukaisuuteen pyrkien, kuuluu Suomea ja tätä rakasta Nivalaa rakentaa tänäkin päivänä.

***

Tänään olemme hyvin kiitollisia tästä Nivalan kirkosta, Pyhän sydämen kirkosta. Ja olemme kiitollisia myös Nivalan seurakunnasta, joka tuo armon sanaa todeksi nivalalaisille. Toiveeni ja rukoukseni on, että myös mahdollisimman moni nyky-nivalalainen löytää tiensä kotikirkkoon armon sanan kuuloon. Saakoon armon sana kaikua puhtaana tässä kirkossa myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Uskon, että tänään, Nivalan kirkon 220-vuotismessussa, virren 195 sanat pukevat meidän sydämen ajatukset sanoiksi: ”On riemu, kun saan tulla sun, Herra, temppeliin, sun porteistasi käydä sisälle pyhyyksiin.”