Toukosiunaus

Hyvät ystävät. On ilo kokoontua tänään tänne Aino ja Hannu Heiniojan tilalle perinteiseen toukosiunaukseen. Haluan lausua lämpimän kiitoksen tilan isäntäväelle, että olette avanneet tilanne ovet tälle tapahtumalle. Samoin haluan kiittää kaikkia niitä tahoja, jotka ovat olleet valmistelemassa tätä juhlavaa hetkeä: Eläkeliiton Haapaveden yhdistys, MTK Haapavesi, Haapaveden kaupunki ja Haapaveden seurakunta.

Toukosiunaus, toiselta nimeltään kylvön siunaaminen on aina keskiajalle ulottuva vanha kirkollinen perinne. Silloin oli tapana järjestää erityisiä rukouskulkueita pelloille. Väki kokoontui pellon pientareelle pyytämään siunausta alkaneelle kasvukaudelle. Tätä vanhaa perinnettä noudattaen ja sitä tähän päivään soveltaen mekin olemme tänään kokoontuneet pyytämään kaikkivaltiaalta Jumalalta siunausta alkaneelle kasvukaudelle ja tiloilla tehtävälle työlle.

”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”. Näin kuuluu tuttu rukous Isä meidän -rukouksessa. Tuo rukous huokuu nöyryyttä. Sen sanova tiedostaa, että jokapäiväinen ravinto ei ole itsestäänselvyys, vaan riippuvainen monista asioista. Meitä edeltäneet sukupolvet ovat olleet tästä hyvin tietoisia. Katovuodet saattoivat johtaa suoranaiseen nälänhätään. Nämä voivat tuntua meistä kaukaiselta historialta, mutta ne on hyvä pitää mielessä, jotta totuus ei unohtuisi.

Suuret nälkävuodet 1860-luvulla ovat toistaiseksi viimeisin laajamittainen nälänhätä Suomessa ja Länsi-Euroopassa. Näiden nälkävuosien aikana kuoli kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä. 1690-luvun suuret katovuodet tiedetään vielä tuhoisammiksi, kun kolmannes suomalaisista kuoli nälkään ja tauteihin. Onkin sanottu, että vuoden 1701 virsikirjaan tullut meille rakas Suvivirren suomenkielinen käännös, jossa ylistetään luonnon kauneutta ja runsautta, on kiitosta siitä, että kato- ja nälkävuodet olivat ohi. Hyvyys saa virsirunoilijan kiittämään, kun taustalla olivat kamalat nälkävuodet: ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”.

Vaikka mainitsemiani kauhuja ja nälkävuosia ei olekaan enää meidän aikanamme Suomessa koette, niin viljelijät ja karjankasvattajat tiedostavat yhä edelleen, että sato ei ole itsestäänselvyys eikä karjatalouden menestys ole aina taattu. Myös maailmanlaaja koronapandemia on osoittanut, että moderni ja pitkälle kehittynyt yhteiskuntakin voi mennä polvilleen yllättävän nopeasti. Siksi on kaikki syy olla kiitollinen siitä, mitä meillä on ja pyytää hyvän Jumalan siunausta töille ja toimillemme.

Sen lisäksi, että tänään siunaamme kylvön, on tämä tilaisuus myös mahdollisuus ilmaista kirkon tukea teille viljelijät ja karjan kasvattajat, jotka päivittäin huolehditte meidän jokapäiväisen leipämme lähteistä. Te teette tärkeätä työtä, joka ansaitsee tuen – myös seurakunnan ja kirkon tuen. Viljelijä elää lähellä luontoa tiedostaen kasvun ja sadon tulevan viime kädessä Luojalta. Siemenet kylvetään maahan toivoen ja rukoilleen, että ne tuottaisivat runsaan sadon.

Viime vuosina maanviljelystä ja karjankasvatuksesta on keskusteltu paljon tavalla, joka on ollut omiaan kasaamaan paineita viljelijäväestön harteille. Erityisesti maatalouden ympäristöpäästöistä ja lihan tuotannosta on ollut keskusteltu vilkkaasti. Teema onkin tärkeä ja uskon että vastuullinen suomalainen viljelijäväki haluaa toimia niin, että päästöt ilmaan ja veteen voitaisiin minimoida ja että eläimet voivat hyvin. Olisikin räikeää asioiden vääristelyä verrata suomalaisia pääasiassa perheviljelyyn perustuvia tiloja ympäristövaikutuksiltaan vaikkapa brasilialaiseen teolliseen lihantuotantoon.

Suomalainen viljelijä pyrkii toimimaan eettisesti korkeatasoisella tavalla. Tiedän, kuinka paljon tiloilla tehdään päivittäin työtä karjan hyvinvoinnin ja terveyden eteen. On eriskummallista ajatella, että karjantilallinen halusi ehdoin tahdoin pitää eläimiä huonoissa oloissa. Terve ja hyvinvoiva eläin on myös karjatilallisen unelma niin eläinetiikan kuin tuottavuudenkin kannalta. Myös viljelijän hyvinvoinnilla on yhteys karjan hyvinvointiin. Siellä missä on tarvinnut eläinsuojelun kautta puuttua eläinten kaltoinkohteluun, on usein huomattu yhteys myös karjatilallisen uupumiseen. Kohtuuttoman suuret vaatimukset ja ristiriitaiset odotukset yhdessä sitovan työn ja alhaisen tulotason kanssa ovat omiaan tuottamaan taakkoja viljelijäväestön harteille ja mieleen.

Meidän jokaisen on luonnollisesti syytä tarkastella ruokatottumuksiamme ja syödä monipuolisesti kasviksia ja vihanneksia. Perinteisessä suomalaisessa ruokavaliossa näin on aina ollutkin. Liha on ollut särpimenä tai sattumina keitossa tai makkarana leivän päällä, kokoliha enemmänkin erityisissä juhlahetkissä. Voimme osana monipuolista ruokavaliotamme hyvällä omallatunnolla nauttia kotimaisia maitotuotteita ja lihaa. Jokainen tietenkin tekee näissä asioissa yksilöllisiä ratkaisuja, joita on syytä kunnioittaa.

Hyvät ystävät. Kun tänään siunaamme kylvön, me lähetämme nöyrän rukouksen Jumalan puoleen. Pyydämme, että hän antaisi suotuisat säät. Samalla kuitenkin tiedostamme, että tutun virren sana on edelleen totta: ”Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa, ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa.”