Turvapaikka

Johdantopuhe Inarin seurakunnan piispantarkastuksen messussa 21.2.2021

Se, joka asuu Korkeimman suojassa
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan.” (Ps. 91: 1-2)

Dat gii čohkká Alimusa suojis ja idjada Buotveagalačča suoivanis, dat dadjá:
“Hearrá lea mu báhtaransadji
ja ladni. Mu Ipmil, dutnje mun dorvvastan.”

Tällä Jumalan sanan kohdalla Psalmien kirjasta tervehdin teitä, rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa. Olen nyt kolmatta päivää suorittamassa piispantarkastusta täällä Inarin seurakunnassa. Piispantarkastus on kristillisen kirkon alkuaikoihin juurensa ulottava tapa, jossa seurakuntaa laajemman kirkollisen alueen eli hiippakunnan kaitsija vierailee seurakunnassa sitä tarkastaen, tukien ja rohkaisten.

Dán Ipmila sáni bokte Biibbalsálmmaid girjjis dearvvahan din, ráhkis vieljat ja oappát Kristusis. Lean goalmmát beaivve dahkamin bismmadárkkistusa dáppe Anára searvegottis. Bismadárkkistus lea kristtalaš girku álgoáiggiide ruohtasiid olaheaddji vuohki, mas searvegotti viidát girkolaš guovllu dahje bismagotti báimman guossástalla searvegottis dan dárkkisteamin, doarjumin ja roahkkasmahttimin.

Tuo tehtävä on ollut silmieni edessä myös näiden päivien aikana. Tarkastaa, tukea ja rohkaista. Piispantarkastuksen työmenetelmät toki ovat uudistuneet vuosien varrella. Nykyään mukana on vahvasti työyhteisön kehittämisen ja strategian näkökulma. Painotus on yhä enemmän taakse jääneiden asioiden analysoimisen sijasta eteenpäin katsomisessa. Siis sen yhdessä pohtimista, mihin tässä tapauksessa Inarin seurakunnan kannattaa seuraavien vuosien aikana suunnata painopistettä, jotta Kristuksen kirkolleen antama tehtävä tulisi mahdollisimman hyvin hoidetuksi.

Tämän ensimmäisen paastonajan sunnuntain teema kirkkovuodessa on ”Jeesus kiusausten voittaja”. Alkanut paastonaika on mahdollisuus meille kaikille arvioida omaa elämäämme Jumalan sanan valossa.

Dán vuosttas fástoáiggi sotnabeaivvi fáddán girkojagis lea Kristus, bahá vuoiti. Dál álgán fástoáigi lea vejolašvuohta midjiide buohkaide árvvoštallat iežamet eallima Ipmila sáni čuovgasis.

Paastonaika voi siis kirkastaa olennaisen elämässämme. Olisi hienoa, jos paastonaikana myös rukouselämämme elpyisi ja tiivistyisi niin, että kaiken kiireen, menemisen ja tulemisen keskellä, osaisimme pysähtyä ja hiljentyä kuulemaan Jumalan puhetta.

Fástoáigi sáhttá čuvget deháleammosa min eallimis. Livčče buorre, jus fástoaiggi maiddái min rohkoseallin morránivččii ja livččii nu, ahte buot hoahpu, mannama ja boahtima gaskkas, máhtášeimmet bisánit ja jaskodit gullat Ipmila sáni.

Parhaimmillaan paastonaika auttaa meitä jättämään pois jotakin sellaista, joka ei ole ihmisenä elämisen kannalta välttämätöntä. Parhaimmillaan paastonaika ohjaa meitä pois itsekeskeisyydestä avautumaan kohtaamiseen toisten ihmisten kanssa ja antamaan heille aikaamme. Parhaimmillaan paastonaika johtaa siihen, että elämäämme tulee enemmän tilaa Jumalan kohtaamiselle ja hänen armonsa ihmettelylle.

Tänä paastonajan ensimmäisenä sunnuntaina huomiomme kohdistuu kiusauksiin. Jeesus joutui kokemaan monenlaisia kiusauksia erämaassa ennen julkisen toimintansa aloittamista. Kiusaukset kuuluvat myös meidän tavallisten ihmisten ja kristittyjen elämään.

Dán fástoáiggi vuosttas sotnabeaivvi mii giddet fuomášumi givssádusaide. Jesus gárttai vásihit máŋggalágan givssádusaid ávdineatnamis ovdal álmmolaš doaimmaidis álggaheami. Givssádusat gullet maiddái min dábálaš olbmuid ja kristtalaččaid eallimii.

Ajattelemme kiusauksia ehkä liiankin usein vain tietynlaisina moraalin asioina. Syvimmältään kristityn kiusauksissa on kuitenkin kyse aivan samasta kuin Jeesuksen kiusauksissa. Kiusaaja houkutteli Jeesusta hylkäämään kutsumuksensa ja kieltämään Jumalan lupaukset.

Mii jurddašit givssádusaid menddoge dávjá dušše dihtolágan morálalaš áššin. Čiekŋaleamos dásis kristtalačča givssádusaisn lea goitotge jearaldat áibba seammás go Jesusage givssadusain. Givssideaddji hohkahii Jesusa hilgut gohččusa ja gieldit Ipmila lohpádusaid.

Samasta on kysymys meidänkin kiusauksissamme. Näinhän tapahtui jo paratiisissa, mistä Vanhan testamentin syntiinlankeemuskertomukset kertovat. Paholainen houkutteli paratiisissa kylvämällä epäilyksen Jumalan lupauksia kohtaan. ”Onko Jumala todella sanonut”, ”onko Jumala todella näin luvannut”, kuului käärmeen kysymys ensimmäisille ihmisille.

Lukemani psalmin teksti on lohdullinen lupaus jokaiselle kiusausten keskelle joutuvalle: ”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”

Biibbalsálmma čálábihtá man lohken lea jeđđejeaddji lohpádus juohkehažžii guhte givssádusaid gaskii gártá. Dat gii čohkká Alimusa suojis ja idjada Buotveagalačča suoivanis, dat dadjá:
“Hearrá lea mu báhtaransadji ja ladni. Mu Ipmil, dutnje mun dorvvastan.”

Linna ja turvapaikka olivat hyvin konkreettisia asioita Lähi-idän paimentolaisille, joiden elämäntilanteesta tämäkin psalmin sana nousee. Karulla aavikolla ja erämaassa uhkasivat monenlaiset vaarat ja viholliset, rosvot ja toisten heimojen hyökkäykset. Korkealla vuorella tai kukkulalla oleva linnoitus, jota voitiin puolustaa, oli paikka, jonka suojissa saattoi kokea olevansa turvassa.

Nyt psalmin kirjoittaja ottaa tämän ihmisten tunteman kuvan turvalinnasta välittämään ajastusta siitä, millainen meidän Jumalamme on. Hän on linna ja turvapaikka pienelle ihmiselle. Tämän linnan suojiin ihminen saa paeta.

Monenlaisten elämän kokemusten, vaikeuksien ja vastoinkäymistenkin keskellä saat sinäkin jättää kysymyksesi ja kiusauksesi Kaikkivaltiaan Jumalan käsiin. Hän on meidän turvapaikkamme ja linnamme, johon voimme turvata.

Máŋggalágan eallima vásáhusaid, váttisvuođaid ja vuostagieđageavvamii gaskkas oaččot don maid guođđit gážaldagaidat ja givssádusaidat Buorveagalaš Ipmila gieđaide. Son lea min dorvobáikkimet ja ladnimet, masa mii sáhttit dorvvastit.