Piispa Jukka Keskitalon johdantopuhe Tyrnävän piispantarkastuksen päätösmessussa 22.1.2023

Rakkaat Tyrnävän seurakuntalaiset. Olen ollut tällä viikolla suorittamassa piispantarkastusta Tyrnävän seurakunnassa. Tämä on ollut mielenkiintoista, kun olen päässyt tutustumaan perusteellisesti Tyrnävän seurakunnan ja Temmeksen kappeliseurakunnan ihmisiin, toimintaan, hengellisyyteen ja perinteisiin. Pipolätkäpelitkin saimme pidettyä / Pipolätkäpelejä emme harmillisesti nyt saaneet pidettyä, mutta ehkäpä ne järjestyvät vielä jossakin toisessa yhteydessä.

Olen seurueineni tahtonut olla rohkaisun näkökulmalla liikkeellä täällä Tyrnävällä. Uudistetussa piispantarkastusprosessissa painotamme nimittäin juuri rohkaisua ja tukea. Ei niinkään tarkastamista siinä mielessä, että tutkisimme Tyrnävän kirkkoherranviraston komeroita, kaappeja ja papereita. Toki hallinnon keskeiset dokumentit käydään prosessissa läpi.

Tahdon tänään tervehtiä teitä tänään, kolmantena sunnuntaina loppiaisesta, tämän pyhän Uuden testamentin lukukappaleen ensimmäisellä jakeella:

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. (Hepr. 11:1)

Tämä Heprealaiskirjeen klassinen kohta, josta jae on peräisin, kuvaa uskon luonnetta. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan. Usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä. Teksti avaa tärkeitä ulottuvuuksia uskosta. Uskossamme on kyllä tiedollistakin ulottuvuutta, kuten se että tiedämme Jeesuksen olleen historiallinen henkilö. Ja tiedämme hänen opetuksiaan. Mutta usko ei silti ole olennaisilta osiltaan totena pitämistä, siinä mielessä kuin vaikkapa sanomme, että tiedämme, että olemme nyt Tyrnävän kirkossa. Siitä uskossa ei ole kyse.

Usko on luottamista Jumalaan, hänen lupauksiinsa ja hänen mahdollisuuksiinsa. Jumala itse sanansa ja Pyhän Hengen kautta synnyttää luottamus-uskon. Tällainen Jumalaan luottaminen ja häneen turvautuminen on pelastavaa uskoa, ei niinkään historiallinen tai muihin tosiasioihin pureutuva ”pääntieto”. Usko on lisäksi seuraamista. Ei siis pelkkää kuivaa ”pääntietoa”, ei pelkkää luottamista mielessään hiljaa, vaikka toisinaan se voi olla sitäkin – mutta usko kutsuu myös seuraamaan, elämään todeksi käytännön elämässä Jeesuksen opetuksia, rakastamaan kaikesta sydämestä.

Usko onkin läheistä sukua toivolle ja rakkaudelle. Usko, toivo ja rakkaus ovat 1. Korinttilaiskirjeessä mainitut kolme kristillistä arvoa. Miten niitä pyöritelläänkin, niin ne ovat läheistä sukua toisilleen. Paavali nostaa 1. Korinttilaiskirjeessä rakkauden kaikkein suurimmaksi. Jeesus puhuu vuoria siirtävästä uskosta. 1. Pietarin kirje puhuu elävästä toivosta, jonka Jumala on meille antanut ja uudesta elämästä, johon Jumala on meidät synnyttänyt. Kuitenkin usko, toivo ja rakkaus kuuluvat olennaisesti yhteen.

Usko on sen näkemistä mitä ei nähdä. Tässä Paavali käyttää paradoksia eli sisäisesti ristiriitaista ilmaisua uskon kuvaamiseen. Usko onkin myös paradoksi. Jotakin, mitä emme voi lähestyä vain yhdellä tavalla, yhdestä nurkasta. Usko on jotakin suurempaa. Ja uskossa on läsnä itse Jeesus Kristus, usko on siis ihmistä ja hänen käsityskykyään suurempaa. Paavali sanookin myös: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin [kun täydellinen tulee] näemme kasvoista kasvoihin.” (1. Kor. 13:12)

Palaan vielä tähän käsillä olevaan piispantarkastukseen. Olemme tutkailleet Tyrnävän seurakunnan tulevaisuuden strategiaa ja pohtineet, millainen on Tyrnävän seurakunta vuonna 2033. Uskon ja hengellisen pohdinnan rinnalla on tärkeää ennakoida myös niitä ihan konkreettisia muutoksia, mitä toimintaympäristössä tapahtuu. Saamme käyttää niissä tervettä järkeämme ja tietysti keskustella yhdessä ja etsiä sitä kautta parhaita ratkaisuja. Viime kädessä kaiken tärkeän suunnittelun ja kehittämisenkin äärellä kaikkein tärkeintä on kuitenkin ankkuroitua kirkon omiin perusteisiin, joihin viittasin, uskon todellisuuteen.