Saarna Oulaisten kirkossa Kynttilänpäivänä 2.2.2020 (Oulaisten itsenäisen seurakunnan 150-vuotisjuhla)

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.
(Luuk. 2: 22-33)

 

Oulaisten seurakunta on ollut vahvana valona tässä kohtaa Pyhäjoen rannalla jo kauan. Tänään juhlistamme Oulaisten itsenäisen seurakunnan 150 vuotta. Kirkollinen elämä näillä seuduilla on tietysti paljon vanhempaa. Jo 1300-luvulta lähtien nämä seudut olivat Saloisten eli Salon suurseurakunnan aluetta.

1500-luvulla Oulaisten alueen kylät liitettiin Pyhäjoen seurakuntaan. Sen yhteydessä Oulainen sai kappeliseurakunnan aseman ja ensimmäisen vaatimattoman kirkkorakenuksensa tälle samalle paikalle vuonna 1682. Vielä saatiin odottaa lähes 200 vuotta aina vuoteen 1870, että Oulaisesta tuli itsenäinen kirkkoherrakunta eli täysin itsenäinen seurakunta. Senaatin päätös seurakunnan perustamisesta tuli tarkalleen ottaen 7. helmikuuta 1870. Vielä jouduttiin odottamaan seuraavaan vuoteen, että saatiin ensimmäinen oma Oulaisten kirkkoherra.

Saamme tänään olla kiitollisia näistä Oulaisten itsenäisen seurakunnan 150 vuodesta ja paljon pitemmästäkin kirkollisen elämän historiasta näillä seuduilla. Kiitollisia voimme olla ennen kaikkea siitä, että evankeliumin sana on kaikunut ja saanut ravita ihmisiä jo niin pitkään. Sanaa on julistettu ja sakramentteja jaettu, jotta syntyisi usko. Sitä vartenhan seurakunta on olemassa.

Kiitollisia saamme olla myös siitä, että Oulaisten seurakunnasta on tullut jäsenilleen ja kaupungin asukkaille läheinen ja rakas. Siitä todistaa se, että kirkkoon kuuluminen on täällä niin korkealla tasolla. Eikä ainoastaan kuuluminen, vaan aktiivinen osallistuminen seurakunnan elämään.

Oulaisten seurakunnan toiminta on vireää. Sen voi todeta jo vilkaisemalla seurakunnan verkkosivuja. Eläväisestä seurakunnasta todistaa myös tämä messu, jossa niin moni seurakunnan jäsen lapsista varttuneisiin ja luottamushenkilöistä työntekijöihin on eri tehtävissä.

Tämänkin messun toteutuksessa näkyy Oulaisten monipuolinen musiikin perinne. Oulaisille on tyypillistä seurakuntalaisten ja työntekijöiden vahva yhteistyö, jota seurakuntaelämän eri aloilla, erityisesti jumalanpalveluselämässä on haluttu kehittää ja viedä eteenpäin.

Kynttilänpäivä on oikein hieno päivä viettää tämän kaltaista seurakunnan juhlaa. Kynttilänpäivän teemana kirkkovuodessa on ”Kristus, Jumalan kirkkauden säteily”. Seurakunnan 150-vuotisjuhlakin on siis itse asiassa evankeliumin juhla, Kristus juhla. Seurakunnan elämä pitää sisällään monenlaista toimintaa ja arkista hyörinää, mutta kaiken keskuksena on sanoma Kristuksesta, Maailman Vapahtajasta. Oli sitten kysymys seurakunnan sählykerhosta tai senioripiiristä, olemme sen sanoman vaikutuspiirissä, että Kristus on tullut maailmaan elämäksi ja valoksi.

Kun puhumme valosta, puhumme samalla myös pimeydestä. Nuo vastakohdat kiehtovat mieltämme. Jos olisi vain pimeyttä, emme edes tietäisi, mitä valo on. Ilman pimeyttä, emme puolestaan tajuaisi, kuinka kirkas valo on. Valo ja pimeys ovat paitsi vastakohdat, niin ne ovat kuin kaksoset, jotka kuulivat yhteen.

Valon ja pimeyden teemat kantavat paljon mukanaan myös kristillisen uskon symboliikkaa ja merkityksiä. Se tulee hyvin esiin kuulemassamme kynttilänpäivän evankeliumissa. Jeesuksen vanhemmat olivat tuoneet lapsen temppeliin Mooseksen lain edellyttämällä tavalla. Vanha ja hurskas Simeon on kenties käytännössä asunut temppelissä ja odottanut pitkään voidakseen nähdä todellisen valon.

Simeon oli toivon varassa elävä ihminen. Hän uskoi, että hän saa vielä omin silmin nähdä Messiaan, josta profeetat olivat puhuneet jo vuosisatojen ajan. Simeonin luottamus ja toivo ei ollut vain inhimillistä toiveikkuutta tai positiivista ajattelua. Pyhä Henki nimittäin itse oli ilmoittanut ja antanut Simeonille sen varmuuden, että hän ei kuole ennen kuin hän näkee Messiaan.

Evankeliumin mukaan Simeon tuli temppeliin ”hengen johdatuksesta” juuri silloin, kun Jeesus-lasta kannettiin sisään. Simeon otti lapsen syliinsä ja lausui todistuksen tästä lapsesta. Todistuksen, joka oli varmasti myös Marialle ja Joosefille jotakin, mitä eivät vielä tuolloin ymmärtäneet, vaan kuuntelivat sitä ihmeissään. ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”

Simeonin sanat muistuttavat meitä profeetta Jesajan sanoista, jotka kuulemme aina Jeesuksen syntymäjuhlana jouluna: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille koittaa valkeus.”

Simeon näki jo Jeesus-lapsessa sen valon, joka tuo pelastuksen tälle maailmalle. Simeon ennakoi jotakin, minkä Jeesuksen seurassa kulkeneet oppilaat, apostolit, ymmärsivät vasta yli 30 vuotta myöhemmin, kun Jeesus oli kuollut ja ylösnoussut.

Vuosikymmeniä myöhemmin, julkisen toimintansa aikana, Jeesus puhui itsekin itsestään valona, maailman valona: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.”

Tämä Jeesuksen sana tulee hyvin lähelle meitä, sillä se lausutaan kastetoimituksen yhteydessä. Nykyään se tapahtuu siinä yhteydessä, kun sytytetään kastekynttilä. Kastekynttilän sytyttämisen symboliikka on vahva. Jo kastehetkelläsi, useimpien kohdalla pienenä lapsena, Kristus, maailman valo on ottanut sinut yhteyteensä. Hän on jo pienenä kutsunut sinut opetuslapsekseen. Sinut on kutsuttu valon piiriin.

Tuossa kasteen yhteydessä luettavassa tekstissä on kuitenkin myös se loppuosa, joka puhuu Kristuksen seuraamisesta. ”Joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on olemassa elämän valkeus.”

Kyse on siis meille jokaiselle esitettävästä kutsusta seurata Jeesusta omassa elämässämme arkemme keskellä. Kyse on kutsusta palata kasteen armoon joka päivä ja turvautua Jumalan anteeksiantamukseen, eikä luottaa omaan voimaan.

Valon valtakunta on myös kristityn iankaikkinen päämäärä. Sellaiseksi valoisaksi paikaksi ja pimeyden vastakohdaksi kuvaa Uuden testamentin viimeinen kirja, Ilmestyskirja, kristityn iankaikkista päämäärää, taivaan kotia: ”Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.”

Tällainen on kristityn ihmisen päämäärä, jonne kerran toivomme pääsevämme. Nyt vielä vaellamme täällä maailmassa ajallisten kysymystemme keskellä. Ja niin on hyvä. Kristittyinä meitä kutsutaan pitämään katse Kristuksessa, mutta samalla sitoutumaan työskentelemään lähimmäisten hyväksi. Oulaisissa se tarkoittaa aktiivista panosta oman kaupungin, asuinympäristön ja lähimmäisten puolesta työskentelyyn. Kristityn ihmisen sydän on jo taivaassa, mutta jalat tukevasti maan kamaralla.

Seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus on ainutlaatuinen leikkauspiste ajan ja iankaikkisuuden välillä. Täällä Oulaisissakin me kokoonnumme teille rakkaaseen kotikirkkoon ja muistamme seurakunnan historiaa. Samalla saamme ehtoollispöydässä jo maistiaiset iankaikkisuudesta; suuresta taivaallisesta juhla-ateriasta.

Vietämme juhlaa vielä varjojen maassa. Mutta me elämme valoa aavistellen. Yhteinen jumalanpalvelus on kuin esimaksua tuosta päämäärästä. Ehtoollisella Kristus, maailman valo, itse palvelee meitä. Kristuksesta säteilevä vahva valo luo säteitään ja lämpöään tähän meidän juhlaamme.