Valon ja varjon leikki

Luuk. 2: 22-33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Valo ja pimeys. Nuo vastakohdat kiehtovat mieltämme. Jos olisi vain pimeyttä, emme edes tietäisi, mitä valo on. Ilman pimeyttä, emme puolestaan tajuaisi, kuinka kirkas valo on. Valo ja pimeys ovat paitsi vastakohdat, niin ne ovat kuin kaksoset, jotka kuulivat yhteen.

Pohjoisen ihminen ymmärtää valon ja pimeyden, valon ja varjon leikin. Kaamos on jäänyt jokin aika sitten taakse. Täällä Inarissa kaamos alkoi 4. joulukuuta ja ensimmäisen kerran aurinko näyttäytyi horisontin yläpuolella tammikuun 10 päivän tienoilla. Valo on ottanut vähitellen niskalenkkiä pimeydestä jo neljän viikon ajan

Täällä pohjoisessa saamenmaalla kaamos ei ole pimeää, vaan taivaalla loimuavat revontulet ja maassa loistava lumipeite tuovat valoa luontoon. Tuo lumesta hämärässäkin heijastuva heikko valo on kuin lupaus suuremmasta valosta. Kevään koittaessa valo ottaa lopullisesti voiton pimeästä.

Valon ja pimeyden teemat kantavat paljon mukanaan myös kristillisen uskon symboliikkaa ja merkityksiä. Se tulee hyvin esiin kuulemassamme kynttilänpäivän evankeliumissa.

Jeesuksen vanhemmat ovat tuoneet lapsen temppeliin Mooseksen lain edellyttämällä tavalla. Vanha ja hurskas Simeon on kenties käytännössä asunut temppelissä ja odottanut pitkään voidakseen nähdä todellisen valon.

Simeon oli toivon varassa elävä ihminen. Hän uskoi, että hän saa vielä omin silmin nähdä Messiaan, josta profeetat olivat puhuneet jo vuosisatojen ajan. Simeonin luottamus ja toivo ei ollut vain inhimillistä toiveikkuutta tai positiivista ajattelua. Nimittäin Pyhä Henki itse oli ilmoittanut ja antanut Simeonille sen varmuuden, että hän ei kuole ennen kuin hän näkee Messiaan.

Teksti kertoo, että Simeon tuli temppeliin ”hengen johdatuksesta” juuri silloin, kun Jeesus-lasta kannettiin sisään. Simeon otti lapsen syliinsä ja lausui todistuksen tästä lapsesta, todistuksen, joka oli varmasti myös Mariale ja Joosefille jotakin, mitä eivät vielä tuolloin ymmärtäneet, vaan kuuntelivat sitä ihmeissään.

”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”

Simeonin sanat muistuttavat meitä profeetta Jesajan sanoista, jotka kuulemme aina Jeesuksen syntymäjuhlana jouluna: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille koittaa valkeus.”

Simeon näki jo Jeesus-lapsessa sen valon, joka tuo pelastuksen tälle maailmalle. Simeon ennakoi jotakin, minkä Jeesuksen seurassa kulkeneet oppilaat, apostolit, ymmärsivät vasta yli 30 vuotta myöhemmin, kun Jeesus oli kuollut ja ylösnoussut.

Vuosikymmeniä myöhemmin, julkisen toimintansa aikana, Jeesus puhui itsekin itsestään valona, maailman valona: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.”

Tämä Jeesuksen sana tulee hyvin lähelle meitä useimpia, sillä se lausutaan kastetoimituksen yhteydessä. Nykyään se tapahtuu siinä yhteydessä kun sytytetään kastekynttilä.

Tämä kastekynttilän sytyttämisen symboliikka on vahva. Jo kastehetkelläsi, useimpien kohdalla pienenä lapsena, Kristus, maailman valo on ottanut sinut yhteyteensä. Hän on jo pienenä kutsunut sinut opetuslapsekseen. Sinut on kutsuttu valon piiriin aivan kuin kaamoksen jälkeen aurinko tulee esiin.

Tuossa kasteen yhteydessä luettavassa tekstissä on kuitenkin myös se loppuosa, joka puhuu Kristuksen seuraamisesta. ”Joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on olemassa elämän valkeus.”

Kyse on siis meille jokaiselle esitettävästä kutsusta seurata Jeesusta omassa elämässämme arkemme keskellä. Kyse on kutsusta palata kasteen armoon joka päivä ja turvautua Jumalan anteeksiantamukseen eikä luottaa omaan voimaan.

Täällä pohjoisessa, saamenmaalla, tunnetaan paitsi kaamos, niin täällä tunnetaan myös yötön yö. Se aika vuodesta, jolloin aurinko ei laske lainkaan horisontin alapuolelle. Lähellä napapiiriä syntyneenä ja kasvaneena se on myös minulle tuttu ilmiö. Muistan kun jo lapsena pääsin lähellä kotiani sijaitsevan Aavasaksan vaaran laelle ihastelemaan yötöntä yötä.

Tämäkin ympärivuorokautisen valon symboliikkaa todistaa meille vahvasti kristillisen uskon totuuksista. Kristityn iankaikkista päämäärää, taivaan kotia, kuvataan siten, että siellä ei tule pimeä. Siellä ei ole yötä lainkaan.

Uuden testamentin viimeinen kirja, Ilmestyskirja, kuvaa tuota ikuista päämäärää näin: ”Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.”

Iankaikkisessa taivaan kodissa Kristus itse muuttaa kaamoksemme suloiseksi yöttömäksi yöksi. Tuo on yritys kuvata ihmiskielellä jotakin niin kaunista ja hyvää, ettei sitä oikeastaan voi kielellä kuvata. Tuo todellisuus on kielemme tavoittamattomissa.

Mutta meille pohjoisen ihmisille tuo vajavainenkin ihmiskieli riittää kertomaan, että tuo päämäärä on kaipauksen ja toivon arvoinen. Tänään vielä elämme varjojen maassa. Mutta me elämme valoa aavistellen. Yhteinen jumalanpalvelus on kuin esimaksua tuosta päämäärästä. Ehtoollisella Kristus, maailman valo, itse palvelee meitä.