Vartiossa olevien turva
27.11.2025
Hyvät Puolustusvoimien alueellisen kirkkokonsertin osallistujat,
olemme osallistuneet mielenkiintoiseen ja vaikuttavaan konserttiin, jonka teemana on ollut Vartiossa. Konsertin ajankohta viittaa Talvisodan alkuun 30. marraskuuta vuonna 1939, josta sunnuntaina tulee kuluneeksi 86 vuotta. Sotiemme veteraanien sukupolvi oli tuolloin ”vartiossa”. Heidän tehtävänään oli puolustaa pientä Suomea suurvallan hyökkäystä vastaan. Kiitollisuutemme heidän teoistaan jatkuu vielä 2020-luvulla laajasti suomalaisessa yhteiskunnassa.
Sotiemme raskaissa vaiheissa monet turvasivat Jumalan huolenpitoon.
Järkemme saattaa sanoa, että kuinka Jumala voisi huolehtia yksittäisisistä ihmisistä keskellä kriisejä, jotka saattavat koskettaa valtavaa joukkoa ihmisiä. Mutta tosiasia on, että luottamus Jumalaan on tuonut turvaa lukemattomille sukupolville.
Psalmikirjoittaja kirjoittaa psalmissa 91 (2, 4):
»Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan.» —
Hän levittää siipensä yllesi,
ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Niin paljon kuin me suomalaiset olemmekin joutuneet olemaan ”vartiossa”, niin paljon kuin meitä kutsutaan myös hengellisesti valvomaan – niin Jumala toimii kuitenkin kaiken sen yläpuolella. Hän levittää kätensä meidän suojaksemme. Hän lahjoittaa meille turvan.
Jumala on uskollinen. Siitä myös tuleva adventin aika kertoo. Jumala ei hylännyt luotujaan, vaan lähetti meille Poikansa pelastamaan meidät synneistämme. Tähän sanomaan me turvaamme hyvinä ja vaikeina aikoina. Sen antamaan rauhaan saamme tänäänkin jäädä.