Puhe Viljellen ja varjellen -verkkoseminaarissa 8.4.2021

Tervetuloa Viljellen ja varjellen – arvostaen vai arvostellen -verkkoseminaariin hyvät maatalousyrittäjät; viljelijät ja lypsykarjatilalliset, lihantuottajat, maatalouslomittajat ja muut elinkeinon parissa työskentelevät sekä kirkon edustajat ja muut seminaariin osallistujat.

Tuon teille terveiset Suomen pohjoisimmasta hiippakunnasta, Oulun hiippakunnasta, jonka alueella on vahvaa maataloustuotantoa. Eritoten karjatalous, maidon ja lihantuotanto on merkittävä elinkeino monessa kunnassa ja seurakunnassa. Esimerkiksi sellaiset paikkakunnat kuin Nivala ovat tunnettuja lypsykarja-alueita.

On hienoa, että pääsemme tässä seminaarissa yhdessä jakamaan ajatuksia maatalousyrittäjien jaksamisesta, hyvinvoinnista ja näissä asioissa tarvittavista tukitoimista sekä tulevaisuuden näkymistä. Sekä tietysti maatalousyrittäjien ja muiden alalla toimivien ja kirkon yhteydestä ja yhteistyön mahdollisuuksista.

Lähden liikkeelle henkilökohtaisesta kokemustaustastani. Olen kotoisin pieneltä lypsykarjatilalta; Tornion Karungista – Väylän varresta, niin kuin sanotaan.  Heittäytymättä yltiöromanttiseksi, totean kuitenkin, että minulla on omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuore, juuri lypsetty maito maistuu, miltä lehmän lämmin kylki tuntuu ja miten tilan – vaikkakin pienen tilan – tuotanto on tuonut pöytään tarvittavan elannon.

Tämä omakohtainen kokemuspohja ei voi olla vaikuttamatta siihen, millä korvalla kuuntelen keskusteluja maataloustuotannosta ja karjanhoidosta, lihasta ja maitotuotteista ravintona ja maatalouden ympäristövaikutuksista. Tämä pätee myös tuoreimpaan keskusteluun, joka käynnistyi teologian tohtori Kari Kuulan kolumnista Kirkko- ja kaupunki -lehdessä.

Kuten tiedätte, Kari Kuula rinnasti tuotantoeläinten pitämisen mm. Paholaisen tuhotekoihin. Sittemmin hän on kyllä tunnustanut kirjoittaneensa kärjistäen ja tahdittomasti. Kuula on myös pyytänyt anteeksi sitä, että hänen kolumninsa kärki oli osoittanut suoraan suomalaiseen maataloustuottajaan, vaikka hänen jälkeenpäin lausumansa tarkoitus oli pikemminkin nostaa esiin globaalin teollisen lihantuotannon eettiset ongelmat. Arvostan aina anteeksipyyntöä, ja siksi se on tässäkin kohtaa syytä noteerata ja siihen suhtautua myönteisesti.

Käydyssä keskustelussa moni kirkon piiristä näki tärkeäksi ilmaista tukeaan maataloustuottajille. Useampi piispa, allekirjoittanut heidän joukossaan, otti kantaa asiaan ja ilmaisi tukeaan suomalaisille maataloustuottajille. Puheenvuoroni jälkeen olen saanut lukuisia viestejä siitä, miten suomalaisilla tiloilla eläinten hyvinvoinnista huolehditaan joka päivä. Eläin tunnetaan ja kutsutaan jopa vanhaan malliin nimellä. Tämä vastaa omaakin kokemustani, kun olen seurakuntavierailujen ja piispantarkastusten yhteydessä tavannut maataloustuottajien kanssa.

Oli myös niitä – myös kirkollisten keskustelijoiden joukossa – jotka ihmettelivät maataloustuottajien, esimerkiksi hyvän ystäväni simolaisen maanviljelijän, joka myös MTK:n puheenjohtajana toimii, Juha Marttilan voimakasta reaktiota. En ota sinänsä kantaa siihen, kuinka viisasta on reagoida kanteluiden muodossa, mutta totean, että voimakkaasti reagoineita viljelijöitä kritisoineilta ehkä jäi huomaamatta se, että monelle maataloustuottajalle kyse oli jo pitkään jatkuneesta keskustelusta, jonka ”viimeisenä pisarana” tämä koettiin.

Odotukset ja vaatimukset viljelijöitä kohtaan ovat ristiriitaisia. Yhden mielestä lihaa ja maitoa pitäisi kasvattaa pienemmillä tiloilla. Toisen mielestä elintarvikkeiden hinnat ovat liian korkeita. Jokainen ymmärtää, että nämä ovat ainakin osittain toisensa poissulkevia tavoitteita. Kun vielä otetaan huomioon, että viljelijöitä syyllistetään Itämeren pilaamisesta ja ilmastokriisistä, niin tämä on kokonaisuus, jonka päälle tämä tuorein kohu syntyi. Monen viljelijän mielissä se tuntui kohtuuttomalta. Haluan nyt hyvin selvästi ilmaista tukeni suomalaiselle viljelijälle ja karjankasvattajalle. Ymmärrän sen loukkaantumisen, jonka kohu sai aikaan.

Kiitän paitsi Jumalaa, myös teitä suomalaisia maanviljelijöitä hyvästä ja puhtaasta ruoasta, josta saamme nauttia joka päivä! Teidän ansiostanne voimme luottaa siihen, että valitessamme kaupassa kotimaisen vaihtoehdon, teemme hyvän valinnan, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia. Ruoka on puhdasta ja sen tuottamisessa on huomioitu ympäristönäkökulmat. Rohkaisen kaikkia antamaan tukensa ja kannustuksensa teille, hyvät viljelijät ja maatalousyrittäjät. Te teette todella tärkeää työtä. Ihmisen tehtävänä on viljellä ja myös varjella tätä luomakuntaa, joka on Jumalan luomistyön osana pyhä. Tämän seminaarin otsikossa kysytään, että arvostaen vai arvostellen. Vastaus on: arvostaen.

Tässä yhteydessä haluan myös informoida teitä siitä, että olen menossa siunaamaan kylvöä perjantaina toukokuun 21. päivä Haapavedelle, Mieluskylälle, Aino ja Hannu Heiniojan tilalle. Tilaisuutta ovat järjestämässä paikallisen tuottajayhdistyksen, Eläkeliiton, seurakunnan ja kunnan väkeä. Tällä kertaa tapahtuman tarkoituksena on erityisesti viestittää solidaarisuutta ja tukea jaksamisensa ja pienten tulojen kanssa kamppaileville viljelijöille. Tilaisuus striimataan suorana ja siitä pyritään viestimään mahdollisimman laajasti.

Haluan päättää puheenvuoroni Göran Widmarkin sanoittamaan virren 178 sanoihin:

Myös isämme uskoivat ennen ja kylvivät, leikkasivat.
Me saarnaamme aikojen mennen kuin isämme saarnasivat.

ja kolmannessa säkeistössä:

Hän, Kristus on toivo myös maamme, siis häntä me rukoilemme.
Ja Herralta taas kevään saamme, Hän kasvun suo kylvöllemme.

Toivotan teille mielenkiintoista seminaaria ja hyvän Jumalan siunausta.